Yritysliittymän huono kuuluvuus vaivaa. Liikkuviin työntekijöihin ei saa yhteyttä kesken työpäivän. Verkkoyhteydet eivät toimi ja tiedonsiirtoon tulee katkoksia. Kuulostaako tutulta?
Puhelin on monelle elintärkeä työkalu, mutta huono kuuluvuus hidastaa työntekoa. Esimerkiksi huoltohenkilöt, asentajat sekä myynti- ja matkatöiden tekijät liikkuvat päivittäin paikasta toiseen ja käyttävät puhelinta yhteydenpitoon, raportointiin sekä asiakaskontakteihin.
Liikkuvassa työssä puhelinliittymän on toimittava ilman katkoksia. Pahimmassa tapauksessa kriittisissä tehtävissä toimivia henkilöitä ei tavoiteta. Verkon kantaman ulkopuolella oleva työntekijä ei pysty soittamaan työkaverille, esihenkilölle eikä asiakkaalle.
Arvokasta työaikaa kuluu huonojen yhteyksien kanssa tappelemiseen. Se voi aiheuttaa virheitä, tietokatkoksia ja kustannuksia.
Ratkaisu liikkuvan työn yhteysongelmiin
Kuuluvuusongelmia on pyritty ratkomaan esimerkiksi dual-SIM-ratkaisulla. Monet yritykset hankkivat liittymiä useammalta eri operaattorilta, mutta ongelmaan on olemassa helpompi ja edullisempi ratkaisu.
Line Carrier on Suomen ainoa operaattori, joka tarjoaa yritysliittymät kaikkiin kolmeen verkkoon.
Yritysliittymät kaikista kolmesta verkosta voidaan ottaa käyttöön työntekijäkohtaisesti kuuluvuusalueiden mukaan, joten kaikille liikkuville työntekijöille voidaan valita paras liittymä riippumatta siitä, missä he liikkuvat. Jos tarve muuttuu, on verkkoa helppo vaihtaa.
Kaikille liikkuville työntekijöille voidaan valita paras liittymä riippumatta siitä, missä he liikkuvat.
Line Carrier Business Mobile mahdollistaa myös ratkaisun, jossa yhdessä puhelimessa on käytössä kaksi eri SIM-korttia kahdesta erillisestä mobiiliverkosta, mutta vain yksi numero. Jos yhden verkon kuuluvuus on heikko, työntekijä voi helposti vaihtaa käyttämään toista verkkoa ilman, että puhelinnumero muuttuu.
Soittaessa on mahdollista valita, kumpaa liittymää käyttää. Liittymän vaihto lennosta on käyttäjälle hyvin helppoa ja nopeaa.
Tämä tarkoittaa tavoitettavuutta kaikissa olosuhteissa. Hyvästi liikkuvan työn kuuluvuusongelmille!
Lue myös Tivissä 8.1.2021 julkaistu artikkeli ”Yksi numero, kaksi liittymää ja hyvästit puhelimen verkko-ongelmille”
Kahden verkon ratkaisu käytännössä
Line Carrierin hallintojohtaja Teemu Airla testasi liittymien kuuluvuuden käytännössä. Lue artikkelistamme, miten moottoripyöräreissu Suomen syrjäisiin kolkkiin paljasti mobiiliverkon kattavuuden ympäri Suomea.
Yksi Business Mobilen tyytyväisistä käyttäjistä on Vahanen Monitoring Services, joka hyödyntää usean verkon ratkaisua kiinteistöhuollon seurantaratkaisujen saumattoman toiminnan varmistamiseen. Mahdollisuus kolmen eri verkon yhteyksiin pitää huolen siitä, että jokainen mittalaite saadaan yhdistettyä siihen verkkoon, joka toimii parhaiten. Lue Vahasen asiakastarina tästä.
Katso video liikkuvan työn ratkaisuista:
Tutustu asiakastarinoihin
-
Talotekniikan M2M-liittymät tuovat sujuvuutta ja varmuutta – Säätölaitehuollon asiakastarina
”Liittymien avaaminen on äärettömän yksinkertaista”, kertoo toimitusjohtaja Tomi Silvonen.
-
Mobiilivaihde helpottaa asiakaspalvelua etätyössä – Star Works Groupin asiakastarina
”Mobiilivaihde mahdollistaa joustavan etätyöskentelyn ja varmistaa, että voimme palvella asiakkaitamme ilman katkoksia.”
-
Palvelunumero ohjaa yhteydenotot oikealle taholle – Lahden Pelicansin asiakastarina
”Olemme erittäin tyytyväisiä”, kertoo Lahden Pelicansin Pasi Nurminen. Lue miten palvelunumero on selkeyttänyt asiakaspalvelua Lahden Pelicansilla.