Hyvästit puhelimen verkko-ongelmille – Line Carrier yritysliittymät

Artikkelit / Yritysliittymät
Nainen autossa line carrier

Tavoitettavuus paranee, kun puhelin voi yhdistyä useampaan verkkoon. Työpaikan sisällä liittymät voidaan räätälöidä jokaisen työntekijän tarpeisiin sopiviksi.

Kun suuri osa suomalaisista tänä vuonna siirtyi etätöihin esimerkiksi mökille, monissa yrityksissä ei etukäteen mietitty sen tarkemmin, miten hyvin työntekijöiden liittymät ja verkot toimivat uusissa työoloissa. Kantapään kautta saatettiin huomata, että oma liittymä ei ollutkaan se paras vaihtoehto etätyöskentelyyn. Lisäksi jo pitkään liikkuvaa työtä tekevien ja työnsä vuoksi ulkomailla matkustavien on pitänyt huolehtia siitä, että tavoitettavuus säilyisi myös heikomman kuuluvuuden alueilla.

Yrityksissä ongelmaa on pyritty ratkomaan jo vuosia sitten käyttöönotetulla dual-SIM-ratkaisulla.

­­”Perinteisessä dual-SIM-ratkaisussa samassa puhelimessa on kaksi numeroa ja kaksi SIM-korttia. Voidaan siis yhdistää vaikkapa henkilökohtainen ja työpuhelin tai puhelin ja älylaite”, kertoo palveluoperaattori Line Carrierin kumppanihallinnan johtaja Tero Niskanen.

Liikkuvan työntekijän arki helpottuu toimivalla liittymäpaketilla.

Line Carrierin kahden SIM-kortin ratkaisu

Line Carrierin Business Mobile mahdollistaa ratkaisun, jossa yhdessä puhelimessa on käytössä kaksi eri SIM-korttia kahdesta erillisestä mobiiliverkosta, mutta vain yksi numero. Tämä tarkoittaa varmennettua tavoitettavuutta.

”Jos puhelin on ensisijaisen liittymän kuuluvuusalueen ulkopuolella, saapuvat puhelut voidaan soitonsiirron tai tavoitettavuusketjun avulla ohjata toiselle SIM-kortille. Lisäksi itse soittaessa on mahdollista valita, kumpaa liittymää käyttää”, Niskanen avaa toimintaa

Liikkuvassa työssä oleville työntekijöille on tärkeää olla tavoitettavissa ja verkon ulottuvissa. Samoin työtehtävissä, joissa liikutaan esimerkiksi yksin ja syrjäisemmissä paikoissa, on tärkeä olla verkon kuuluvuusalueella yhteydenottojen tai mahdollisten hätätilanteiden varalta.

Paljon matkustelevan taas kannattaa valita liittymäyhdistelmä, jossa on halvat tiedonsiirtomaksut ulkomailla. Puhelimesta voi valita, kumpaa liittymää käyttää ensisijaisesti datansiirrossa.

Line Carrierin yritysliittymät ja paketit voidaan räätälöidä yrityskohtaisesti, ja tarjolla onkin erilaisia yrityspaketteja.

Yrityksessä työntekijät voivat valita itselleen parhaiten toimivat liittymäyhdistelmät. Riippumatta valituista liittymistä, yritys saa vain yhden laskun, Niskanen kertoo.

Räätälöidyssä yrityspaketissa voidaan määritellä kotimaan puheluminuutit sekä SMS-viestien ja mobiilidatan määrä. Pakettiin voi valita tarpeellinen määrä rajattoman datan käytön liittymiä. EU-roaming kuuluu paketin hintaan.

Yrityskohtaiseen liikennepakettiin voidaan liittää myös sisäpuhelut, jolloin yritys säästää sisäisten puheluiden kuluissa. Omaa erillistä puhelinvaihdettakaan ei tarvita, jos matkapuhelinliittymät integroidaan osaksi Line Carrierin Mobiilivaihdetta.

”Jos aiemmin oli vaikeuksia saada kuuluvuutta riittämään, niin multi-SIMin käyttöönoton jälkeen asiakkaat ovat saaneet todeta, että no nyt kuuluu”, sanoo Tero Niskanen.


Artikkeli on julkaistu Tivissä 8.1.2021

Lue lisää liittymäratkaisuista